lauantai 20. helmikuuta 2016

Kahvipöydän pikaleivokset

Tällainen todella vanha resepti löytyi netin syövereistä. Ohje on perujaan vanhoista reseptikorteista joita ennen löytyi melkein joka taloudesta. Äiti kertoi lapsena saaneen jotakin tämän tyylistä leivonnaista ja netistä etsittiin ohjetta, ja juuri sama ohje löytyi. Täytyy kyllä myöntää, että ovat ne ennenkin osanneet leipoa. Näistä tuli ihanan kuohkeita ja kosteita. Kaiken kukkuraksi nämä ovat niin helppoja ja nopeita tehdä, että näitähän tekisi vaikka joka viikko. ♥


Leivokset (12 kpl):
3 kananmunaa
3 dl sokeria
225 g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl appelsiinimehua

Sulatetaan voi ja annetaan sen jäähtyä. Puristetaan appelsiinista mehu. Vatkataan kananmunat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisätään jäähtynyt rasva munasokerivaahtoon ja vatkataan hyvin sekaisin. Mitataan kuivat aineet taikinaan ja sekoitetaan varovasti sekaisin samalla appelsiinimehua lisäten. Käännellään tasaiseksi ja levitetään leivinpaperoidulle pellille tasaisesti. Paistetaan uunin keskitasolla n. 6 - 8 minuuttia 250ºC. Nostetaan pohja uunista ja annetaan jäähtyä. Leikataan pohja 24 osaan.

Täyte ja päällinen:
2 prk kermaa
sokeria
omenahilloa
2 riviä suklaata
Nonparelleja

Sulatetaan suklaa ja laitetaan se pussiin jonka kulmassa on pieni reikä. Vatkataan kerma vaahdolle ja maustetaan se sokerilla. Levitetään 12 pohjan päälle omenahilloa. Lisätään kermavaahtoa hillon päälle ja laitetaan leivoksiin toinen kerros (pohja). Lisätään päälle kermaa. Pursotetaan suklaasta rannut kerman päälle ja koristellaan lopuksi nonparelleilla. Nautitaan leivokset sellaisenaan tai annetaan niiden seistä muutama tunti jääkaapissa, jolloin ne mehevöityvät. Hyviä ja muistorikkaita herkkuhetkiä! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti