lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivämuffinit

Tein ystävänpäiväpostausta varten näitä aivan ihania kuppikakkuja. Aluksi epäilin ohjetta, mutta totesin sen aivan täydelliseksi ohjeeksi. Kuppikakuista tuli ihania ja taivaallisen makuisia.♥ Näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Tästä ohjeesta tulee kaksitoista suloista muffinia:





Muffinssit:
150 g voita
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 dl vettä
1 rkl kahvia
100 g suklaata

Rouhitaan suklaa.
Pehmennetään voi ja vatkataan se sokerin kanssa vaahdolle.
Lisätään munat yksitellen voisokerivaahdon joukkoon ja vatkataan kevyesti sekaisin.
Lisätään kuivat aineet taikinan joukkoon ja aloitetaan vatkaamaan vatkaimen pienimmällä teholla.
Lisätään samalla vesi ja sekoitetaan se jauhojen kanssa taikinan sekaan. Sekoitetaan tasaiseksi.
Lisätään joukkoon rouhittu suklaa ja sekoitetaan taikina kaavimella sekaisin.
Jaetaan taikina 12 muffinivuokaan ja paistetaan uunin keskitasolla 200ºC n.12-15 minuuttia.

Kuorrute:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
½ dl mansikkatomusokeria
1 tl vaniliasokeria
sokeria
punaista elintarvikeväriä

Vatkataan kerma vaahdoksi ja lisätään tuorejuusto, mansikkatomusokeri ja vaniliasokeri joukkoon ja sekoitetaan kevyesti.
Lisätään muutama tippa elintarvikeväriä seoksen joukkoon, tai niin paljon, että seos on sopivan väristä.
Lisätään sokeria sen verran, että kuorrute on sopivan makeaa. Pursotetaan kuorrute muffinien päälle.

Koristelu:
valkoisia sokerihelmiä
kartonkisydämiä



Hyvää ystävänpäivää! ♥

1 kommentti: