Kohta taas ollaan reissun päällä. Meidän perheessä on aina tapana leipoa näitä teeleipiä matkalle mukaan. Nämä kestävät hyvin joka kesäiset asuntovaunumatkat ja leiriolosuhteet. Monesti näitä on leivottu pakkaseen jo etukäteen, jos pakkaaminen yms. vievät kaiken ajan. Meillä nämä kelpaavat kaikille ja ovat ehdottomasti se number one meidän matkaeväissä. Kaiken lisäksi nämä ovat Super yksinkertaisia tehdä. ♥
Teeleivät (n. 50 kpl):
3dl maitoa
8dl vehnäjauhoja
4tl leivinjauhetta
2tl sokeria
1tl suolaa
100g voita
Sulatetaan voi. Sekoitetaan maito, vehnäjauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri käsin sekaisin. Lisätään sulatettu voi ja vaivataan taikina kunnolla sekaisin. Jaetaan taikina kahteen osaan. Kaulitaan toinen osa leivinpaperin päällä ja jaetaan se taikinahyrrällä 25 osaan (5x5). Pistellään palat haarukalla. Paistetaan uunin keskitasolla 250º kunnes teeleivät ovat saaneet kauniin kullankeltaisen värin (n. 9 min). Toistetaan toiselle taikinapalalle samat vaiheet.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
torstai 9. kesäkuuta 2016
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Kinkkujuustosarvet
Ai että osaa olla hyviä, nämä sarvet siis. Monesti tarvitaan jotain pientä kivaa suolaista ja tässä on omasta mielestäni yksi parhaista suolaisista leivonnaisista. Kinkun tai juuston toki voi jättää poiskin ja tehdä pelkkiä. kinkkusarvia tai pelkkiä juustosarvia. Makunsa mukaan, meillä näitä tehtiin tällä kertaa molemmilla. :)
Sarvet (n.20 kpl):
200 g voita
7 ½ dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
2½ dl vettä
1 tl suolaa
Täyte:
1 pss kinkkusuikaleita
juustoraastetta
Päälle:
kananmuna
juustoraastetta
Pehmennetään voi. Lisätään jauhot ja kuivahiiva. Nypitään taikina tasaiseksi. Lämmitetään vesi n. 42ºC ja lisätään suola sen joukkoon. Sekoitetaan keskenään vesi ja suola ja kaadetaan seos nypityn taikinan joukkoon ja vaivataan taikina tasaiseksi. Annetaan taikinan nousta leivinliinan alla vedottomassa paikassa reilu puoli tuntia. Jaetaan taikina kolmeen osaan ja kaulitaan niistä ympyrän mallisia jauhojen avulla. Jaetaan ympyrä n. 8 osaan. Asetellaan täytteet palojen päälle ja rullataan sarvet leveästä päästä ohueen päähän päin. Nostellaan sarvet leivinpaperoidulle pellille ja käännetään niiden nokkia hieman kohti toisiaan (muistuttavat näin enemmän sarvia). Voidellaan sarvet kananmunalla ja lisätään pinnalle hieman juustoraastetta tai unikonsiemeniä. Paistetaan uunin keskitasolla n. 15 min 200º. Nautitaan lämpimänä. Voidaan myös pakastaa.
Iloisia kevätpäiviä! ♥

lauantai 12. syyskuuta 2015
Helpot ja nopeat teeleivät
Tässä ohjetta todella nopeaan ja helppoon ilta- taikka välipalaan, tai no, miksi ei aamupalaankin, jos aamusta löytyy ylimääräiset kaksikymmentä minuuttia, sillä sen kauempaa tämän leivän tekemiseen ei kyllä mene. Kaiken lisäksi tämä vie kielen mennessään ja tästä riittää muutamalle kaverillekin. :)
Pohja:
2 dl lämmintä
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
1/2 dl juustoraastetta
Sekoitetaan kaikki ainekset sekaisin ja kaadetaan taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Ripotellaan pinnalle hieman jauhoja ja painellaan leipä ohueksi lätyksi.
Päälle:
1/2 dl juustoraastetta
n. 3 kpl pikkutomaattia
Siivutetaan tomaatit ja laitetaan ne leivän päälle. Ripotellaan juustoraaste leivälle. Jaetaan leipä viilloilla neljään osaan ja pisteellään siihen haarukalla reikiä. Paistetaan uunin keskitasolla noin. 10 - 15 minuuttia 225°. Nautitaan lämpimänä. :)
lauantai 1. elokuuta 2015
Pikkupitsat
Tyttöjen kanssa vietettiin vähän tyttöjen iltaa ja sinne piti saada jotain suolaistakin, ettei ihan mene plörinäksi. Päätin sitten tehdä vähän pikkupitsoja, sillä nämä ovat yleensä uponneet syöjälle kuin syöjälle ja niin upposivat nytkin. :) Nämä ovat aika yksinkertaisia tehdä, mutta niiiin herkullisia. ♥
Tästä määrästä tulee 25- 30 kpl, riippuen pitsojen koosta.
Pohja:
4 dl vettä
1 tl suolaa
1pss kuivahiivaa
n. 8 dl vehnäjauhoja
Sekoitetaan n. 7 dl jauhoja, kuivahiiva sekä suola sekaisin. Lisätään taikinaan vesi ja sekoitetaan sekaisin. Lisätään jauhoja ja sekoitetaan niin kauan, että seos ei tartu enään kulhon reunoihin. Ripotellaan taikinan päälle vähän jauhoja ja laitetaan se nousemaan vedottomaan paikkaan liinan alle puoleksi tunniksi. Sillä välin valmistetaan täyte.
Täyte esim. :
400 g jauhelihaa, suolaa, mausteita
1 prk ananasmurskaa
ketsuppia
juustoraastetta
(pitsamaustetta)
Paistetaan jauheliha ja maustetaan se haluamilla mausteilla. Valutetaan ananasmurskasta ylimääräinen neste pois.
Kaulitaan taikina jauhotetulla alustalla ohueksi levyksi ja painellaan siitä kupilla ympyrän mallisia paloja. Painellaan toisella, vähän pienemmällä kupilla, pohjaa keskeltä vähän alemmaksi. Nostellaan pitsapohjat leivinpaperoidun pellin päälle. Levitetään jokaiseen pitsapohjaan vähän ketsuppia. Jaetaan jauheliha pitsojen päälle. Samoin ananas. Ripotellaan juustoraastetta haluttu määrä pitsojen päälle. ( Lopuksi ripotellaan hieman pitsamaustetta tuomaan näkyvyyttä ja makua.) Paistetaan uunin keskitasolla 225º n. 12-15 minuuttia, tai niin kauan kunnes pitsaan alkaa tulla hieman väriä. Nämä ovat parhaita juuri tuoreena, mutta kestävät pakastuksen ja sen jälkeen uudelleen lämmityksen. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)