lauantai 16. tammikuuta 2016

Gluteeniton toscapiirakka

 Tämä piirakka on ehdoton suosikkini gluteenittomista leivonnaisista. Tätä voisin syödä vaikka joka päivä, ja eroa ei kyllä "tavalliseen " huomaa. Yleensä kaikki vieraatkin ovat kehuneet tämän piirakan todella hyväksi.

Pohja:
100 g voita (huoneenlämpöisenä)
1½ dl sokeri
2 kananmunaa
2 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
½ dl vettä

Voidellaan ja paperoidaan irtopohjavuoka. (Ø n. 25cm) Vatkataan huoneen lämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisätään vaahtoon kuivat aineet ja sekoitetaan varovasti. Lisätään vesi ja sekoitetaan kaikki sekaisin. Kaadetaan Taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja paistetaan uunin keskitasolla n. 20 - 25 minuuttia. Pohjan ollessa uunissa valmistetaan päällinen.

Kuorrutus:
100 g voita
1 dl sokeria
2 rkl maissijauhoja (tarkista, että ovat gluteenittomia)
2 rkl vettä
n. 75 g mantelirouhetta

Sulatetaan voi kattilassa. Lisätään sokeri, maissijauhot ja vesi kattilaan ja sekoitetaan esim. puulastalla sekaisin. Lisätään vielä mantelirouhe ja kiehautetaan seosta kunnes se pulpahtaa. Jatketaan vähän aikaa keittämistä ja levitetään sitten pohjan päälle. Nostetaan esipaistettu pohja ja kuorrute uuniin ja paistetaan n. 5min tai kunnes kuorrutteeseen on tullut väriä. Annetaan piirakan jäähtyä ja syödään. Piirakan voi myös pakastaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti